lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kuvahaaste

Kuningas Louis eli tuhatneljäsataaluvulla.  Pimeätä porukkaa taisi asua ranskanmaalla silloin. Tyrmiin ei päivä paistanut eikä kuu kuumottanut. Valistuksen aika antoi odottaa itseään.
Jean-Pierre oli työskennellyt museossa 20-vuotiaasta lähtien. Outo nuorukainen hän oli, eipä hänellä ollut yhtään ikäistään ystävää.  Vanhempansa eivät häntä ymmärtäneet. Äiti tiuski, kun poika vaan uneksi ja isä oli kärttyinen, kun ei poika kiinnostunut jalkapallosta.

Eipä Jean-Pierre näyttänyt kärsivän yksinäisyydestä. Hän huolehti museon tiloista pieteetillä. Hänen asiantuntemuksensa ja innostuksensa oli tullut tunnetuksi matkailijoiden keskuudessa. Hän tiesi lähes kaiken keinoista, joilla kansalaisia kidutettiin julman kuninkaan aikana. Tarkasti hän olikin perehtynyt vammoihin, joita kidutusvälineet ja pommit saivat aikaan ihmisen kudoksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti